perjantai 18. maaliskuuta 2016

Lempilankaa ja luottomalli

Kevät tekee tuloaan, mutta vielä on tarvetta lämpimille sukille. Näitä suloisen pehmeästä Teeteen Tundrasta (70% alpakka, 30% nylon) neulottuja palmikkosukkia on tullut tehtyä jo monta paria. Kaikki ovat kuitenkin päätyneet lämmittämään jonkun toisen varpaita, joten yhdet piti taas neuloa, ihan itselleni tällä kertaa.


Malli on alunperin saatu lankojen mukana, Anjalinin Susannan tälle langalle tekemä. Kiva malli neuloa, ei liian vaikea, mutta tapahtumia sen verran ettei käy tylsäksi.


Näissä tämän kertaisissa sukissa kyllä palmikot risteilevät ihan omia polkujaan. Olisi varmaan pitänyt seurata ohjetta tarkemmin eikä kuvitella kuvioiden jo sujuvan vanhasta muistista. No, omiin jalkoihin kelpaavat tällaisina. Mukavasti lämmittävät virheineenkin, ja seuraavia tehdessä muistan taas katsella ohjetta vähän useammin.



1 kommentti: